Professori Välijärveä oli 8.8. haastateltu YLE:n uutiseen koulujen eriarvoistumisesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Eritoten hän nostaa esille mm. poikien lukuinnostuksen hiipumisen ja sen tuhoisasta vaikutuksesta oppimiseen. Hän nostaa myös esille kysymyksen, pystyykö peruskoulu uudistumaan ja lähestymään yksilöllisempää opetusta lasten tarpeiden mukaan? Samana päivänä YLE kertoo uutisessa opettajien täydennyskoulutuksen olevan retuperällä. Kunnissa on säästötavoitteiden saavuttamiseski mm. lomautettu opettajia virkaehtosopimuksessa sovituiksi veso-koulutuspäiviksi. Mikä on luonnollisesti äärettömän lyhytnäköistä.
Helsingin Sanomat julistaa kesän aikana vallankumouksen tapahtuneen koulussa. Artikkeli selittää myös uuden opetussuunnitelman termit, buzz words, ja tuo esille seuraavan näkökulman:
"Vallankumouksesta voi puhua siksi, että lapsi tai nuori astuu kouluissa päärooliin. Oppimisen moottori on uteliaisuus. Opettaja väistää luokan edestä oppilaiden keskelle, tutkimusryhmän asiantuntijajäseneksi."
EduCluster Finlandin Elise Tarvainen pohtii YLE:n uutisessa opettajan tilannetta kaiken tämän muutoksen keskellä. Hän tuo myös esille että opettaja on ns. kolmen tradition yhri: 1) oma koulukokemus oppilaana, 2) kokemus opettajakoulutuksesta, ja 3) uutena opettajan uuden työyhteisön käytänteiden oppijana. Kaikista jää jotain elämän omaan opetukseen. Koulua on käyty opettajajohtoisesti niin kauan, että uuden opetussuunnitelman oppilaskeskeinen työskentely tuo suuria muutoksia.Kyselin tutuilta fiiliksiä uuden lukuvuoden alkaessa. Kyselyjen pohjalta voi yhteenvedon tyylisesti sanoa, että ilmassa on innostusta uuden opetussuunnitelman myötä alkavaan lukuvuoteen, mutta myös siellä täällä hienoista ahdistusta. Jotkut ovat jo työskennelleet uudella tavalla ja saavat tavallaan siihen nyt 'luvan' tai mandaatin. Mutta ahdistusta on ehkä osaltaan kasvattanut se, että yhteinen suunnitteluaika kouluilla uuden opsin edellä on ollut vähäistä, ellei jopa olematonta. Valmistautuminen eri paikkakunnilla näyttää olleen hyvinkin erilaista, kun paikallista opetussuunnitelmaa on valmisteltu. Laaja-alaisen oppimisen ajattelu ja monialaiset oppimiskokonaisuudet tarvitsisivat juuri niitä yhteisiä suunnittelupäiviä tai muuta asian järjestämiseksi määriteltyä aikaa.
Uudenlaisen oppimisympäristön luominen tarvitsee juuri nyt yhteisöllisyyttä sekä yhteisön voimaa ja kannattelua. Resurssien vähetessä tarvitaan yhteistä suunnittelua sekä juttujen jakamista, kaikenlaista yhteistyötä ja ekonomisuutta työajan käyttämisen suhteen. Jos tätä suunnitteluaikaa lähdetään vielä vähentämään, niin opettajan jo ennestään vahvasti itsenäinen työ ei tule saamaan sitä kaivattua yhteisöllistä luomisvoimaa. Kuten esimerkiksi ilmiöprojektit ja niiden suunnitteleminen. Se vaatii aikaa, jottei sitä tule vain uusi tämän vuosikymmenen ryhmätyö, kuten Maarit Rossi maalailee.
Sen lisäksi että kaivattua aikaa tarvitaan lisää, tarvitaan myös avointa mieltä. Asioita on pitkään tehty tietyllä tavalla ja nyt voi tuntua, että askel uuteen tuntuu askelelta tyhjän päälle ilman kunnollista valmistautumista. Joskus kuitekin tarvitaan kaaos, jotta uutta syntyy, astumista epämukavuusaluelle. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta yhteisöllisyyden voima kantaa. Jotta voi luoda uutta, jotain pitää hävittää. Uuden luomisessa on myös voimaa. Onnistumiset myös kasvattavat motivaatiota ja onnistumiset moninkertaistavat motivaatiota koko työympäristössä. Eikä pelkästään koulu tarvitse uudistumista, ihan jokainen organisaatio tarvitsee sitä toisinaan!
Markku Lappalaisen oivallinen teos 'Miksi aivot sanovat ei - opi uusi tapa ajatella' (2015) kertoo helpolla tavalla miksi olemme tuttuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Kirja myös kertoo, miten voimme ohjelmoida aivojamme ajattelemaan uudella tavalla, pois totutusta ja turvallisesta. Tämä kirja on nyt tulevat illat petilukemisena. Uutta kohti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, raja-aitoja kaataen!
Ihanaa, innostavaa ja hedelmällistä kouluvuotta ihan meille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti