perjantai 29. toukokuuta 2015

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti